Talvi toi mukanaan uusia haasteita

Edellisestä blogitekstistä on taasen vierähtänyt tovi, joten on aika pysähtyä koneen ääreen ja katsoa hieman taaksepäin ja etenkin tulevaisuuteen. Talven tultua meno on ollut mukavan puuhakasta ja se on samalla tuonut tullessaan myös uusia hienoa haasteita.

Vauva- ja perheuimarit ovat polskutelleet sunnuntai- ja maanantai-iltaisin Lammin uimahallilla. Nyt lähti liikkeelle jo yhdeksäs vuosi. Meininki altaalla on tuttuun tapaan ollut reipasta, kannustavaa ja iloista. On ollut ilo seurata miten pikku uimareista on kehittynyt vuosien saatossa melkoisia tekniikkataitureita. Harmaita pilviä toiminnan ylle toi viime vuoden lopulla tietoon tullut verottajan päätös liikuntapalveluiden arvonlisäveron uudelleen tarkastelusta. Mielenkiintoista on nähdä, tullaanko asiaan enää puuttumaan vai tuleeko tämä näkymään liikuntapalveluiden käytön vähenemisenä. Verottaja ei tässä tapauksessa ainakaan porkkanaa perheulle tarjoa.

Onneksi talveen on kuulunut myös paljon iloa ja uusia haasteita. Kuulutusrintamalla Rukan maailmancup avasi kauden ja ruotsinkieltäkin tarvittiin, kun hiihdon Suomen cup piipahti Vöyrillä. Det var nu bra att kunna tala lite svenska. Uusi laji kirjattiin repertuaariin, kun lentopallon Suomen Cupin finaalipeleissä nähtiin tuttu mies tekemässä katsomohaastatteluja ja yllyttämässä yleisöä. Sen verran reipasta meno oli, että ihan Turun Sanomien mieleni minä niin pahoitin -kommentointiinkin yllettiin.

Isoin aluevaltaus selostuksiin oli nopealla varoitusajalla tullut kutsu työtehtäviin Ylelle. Ensimmäistä kertaa työskentelin Pasilassa ja heti kuuden päivän putken, joka sisälsi 15 lähetystä nuorten MM-hiihdoista Sveitsin Gonsista ja Kanderstegistä. Hieno kokemus. Välillä meni kuva, joskus ehkä äänikin, toisinaan tuli tuloksia toisinaan ei ja ohjaajallakin riitti puuhaa. Kaikesta kuitenkin selviydyttiin ja palaute oli hyvää. Tulipahan puhuttua itsekseen viikon aikana sellainen reilut 20 tuntia.

Uusin aluevaltaus kypsyi hakemukseksi joulun aikoihin ja myöhemmin valinnaksi ko. tehtävään. Hakuilmoituksen tultua julki, heräsi jo välittömästi kiinnostus, mutta vasta myöhemmin asiat jäsentyivät hakemukseksi saakka ja tässä sitä nyt ollaan. Tehtävä suunnistusseura OK Trianin toiminnanjohtajana on mieluisa haaste. Vuosien saatossa on takataskuun kertynyt kokemusta monelta osa-alueelta suunnistuksen ja seuratyön parissa ja varmasti siitä kaikesta on hyötyä uudessa tehtävässä. Kaikkea aikaani seuratyö ei jatkossakaan tule kuitenkaan viemään. Tehtävä on puolipäiväinen ja työnkuvaan kuuluu paljon koordinointia ja suunnittelua. Kokonaisvaltainen suunnistajan polku OK Trianissa ja sen kehittäminen on yksi merkittävimmistä kehityspisteistä.  Aktiivinen, monipuolinen ja innostava seura – siinä tavoitteita. Vaikka olen ollut seuran jäsen koko sen olemassaolon ajan (Trianhan on kolmen itä-uusmaalaisen seuran,  Akilles OK:n, OK Orientin ja IF Sibbo Vargarnan), en kuitenkaan viime vuosina ole ollut mukana seuran toimintojen keskiössä. No, nyt hypätään sitten kertaheitolla niin keskelle kuin vain voidaan. Saas nähdä miten äijän käy.

Suunnistus tulee muutenkin olemaan tulevana vuonna vahvasti mukana Oikean Reitin toiminnassa. Vanha kunnon Viestiliiga tekee paluun ja on kunnia olla mukana siinä ydinporukassa, joka asiaa vie eteenpäin. Vastuulla on kuuden osakilpailun televisiointi Veikkaus TV:lle. Kiinnostus on ollut Viestiliigaa kohtaan positiivista ja onkin hienoa päästä tekemään asioita näkyviksi koko suunnistusväelle. Toivotaan, että onnistumme tehtävässämme. Syksyllä ollaan taas aika paljon viisaampia. Kun kesän ohjelmaan lisätään vielä Jukolan areenatuotanto, Kainuun Rastiviikko ja Opiskelijoiden MM-kilpailut Kuortaneella, niin vauhtia varmasti piisaa. Rasteilla tavataan!

-Mikko

Evo Trail Weekend kutsuu liikkumaan syksyllä 2018

Evon retkeilyalue Hämeenlinnassa on yksi valtakunnallisesti tunnetuimmista retkeilyalueista partiolaisten toiminnan ansiosta. Retkeilijöille ja luonnossa liikkujille alueelta löytyy monipuolista tarjontaa. Syksyllä 2018 tähän tarjontaan on tulossa oiva lisä, kun 21.-23.9. Evo Trail Weekend kokoaa Evolle yritysmaailman vaikuttajat, polkujuoksijat, vaeltajat ja maastopyöräilijät. Tapahtuma haluaa kehittää aluetta ja tuoda sen huikeita mahdollisuuksia paremmin esille ja tunnetuksi.

– Evon retkeilyalue on mielestämme ollut aivan liian vähäisellä käytöllä sen mahdollisuuksiin nähden. Evo Trail Weekend -tapahtuman myötä haluamme tuoda esille alueen monimuotoisuuden ja upeat puitteet luontoliikunnan tapahtumapaikkana. Evon polut, pitkospuut, maisemat ja majavanpesät ovat osa hämäläistä luontoa jota kelpaa esitellä muillekin, kertovat tapahtuman järjestäjät Sirpa Korkatti ja Mikko Reitti.

Evo Trail Weekend koostuu neljästä osatapahtumasta. Perjantaina järjestettävä Evo Business Camp kokoaa yritysmaailman päiväksi Evolle ja illaksi Vanajanlinnaan. Tapahtumassa kohtaavat luonto, elämykset, johtajuus ja tarinat. Oman panoksensa tapahtumaan tuovat nimekkäät tarinankertojat. Olympiavoittaja Sami Jauhojärvi on yksi heistä.

– Minulle luonto merkitsee paljon. Sieltä olen ammentanut voimaa omaan harjoitteluuni ja se on myös kasvattanut minua, kun usein pitkien harjoitusten aikana on ehtinyt miettimään monenlaisia asioita. Luonnossa oppii tuntemaan niin luontoa kuin myös itseään. Omalla esimerkilläni haluan kertoa sen tarinan, joka vahvistaa johtajuutta ja omaa roolia tiiminvetäjänä, kertoo Sami Jauhojärvi.

Syyskuisen viikonlopun aikana järjestettävät Evo Trail Run, Evo Ilvesvaellus ja Evo MTB kokoavat luontoliikkujia nauttimaan upeista reiteistä Evon retkeilyalueella juosten, patikoiden ja maastopyöräillen.

– Olemme suunnitelleet reitit siten, että kaikki pääsevät nauttimaan retkeilyalueen upeimmista maisemista ja poluista, kertoo liikuntatapahtumien tapahtumapäällikkö Mikko Reitti. – Suunnitteluvaiheessa tehty yhteistyö Hämeenlinnan kaupungin, Hämeen ammattikorkeakoulun, Metsähallituksen sekä Oma Säästöpankin kanssa on ollut todella onnistunutta ja se on vienyt järjestelyjä hienosti eteenpäin, Reitti jatkaa. – Nämä kumppanuudet mahdollistavat sen, että voimme tarjota osallistujille helposti lähestyttävän tapahtuman, jossa kaikenikäiset ja -kuntoiset liikkujat, saavat nauttia Evon upeista maisemista.

– Ensimmäinen tapahtuma on vasta alku. Tavoitteenamme on rakentaa jatkossa vieläkin enemmän Evon mahdollisuuksia hyödyntävä tapahtumakokonaisuus hyvinvoinnin, liikunnan ja johtamisen ympärille. Samalla alueen palvelut paranevat; esimerkiksi merkityt maastopyöräilyreitit tulevat jäämään Evolle kaikkien käyttöön, toteaa tapahtumajärjestäjä Sirpa Korkatti.

Yhteistyökumppanit innolla mukana

– Hämeenlinnan kaupungille tämä on erinomainen näyteikkuna. Juuri tämäntyyppisten tapahtumakokonaisuuksien avulla kaupunki profiloituu monipuoliseksi ja puoleensavetäväksi. On hienoa, että Evo kaikkine mahdollisuuksineen otetaan käyttöön, kertoo Mervi Käki Linnan Kehityksestä.

Myös Metsähallituksessa tapahtuma on otettu lämpimästi vastaan.
– Evon retkeilyalue on paljon muutakin kuin partiolaisten leirialue. On todella hienoa, että tapahtuman kautta saamme kehitettyä alueen palveluita retkeilijöitä ja maastopyöräilijöitä entistä paremmin palveleviksi, kertoo Metsähallituksen Sisä-Suomen kenttäpäällikkö Arto Pummila.

– Meillä on vahva usko, että ihmiset ympäri Suomen löytävät Evolle. Haluamme tarjota monipuolisen, iloisen, mukaansatempaavan ja ennen kaikkea helposti lähestyttävän tapahtuman, jossa luonnossa liikkuja viihtyy. Olemme itse puhuneet ruskan helmestä, sitä tapahtumamme tulevat olemaan, kertovat innostuneet Sirpa Korkatti ja Mikko Reitti uudesta tapahtumakokonaisuudesta.

Muutosten syksy

Juuri nyt elellään syksyn märimpiä aikoja ja Oikean Reitin toiminnassa myös hiljaisempaa aikaa. Moni onkin ehkä ihmetellyt mitä nyt on menossa ja ehkä jo kuullutkin syksyn tuomista pienistä muutoksista.

Tähän syksyyn lähdettiin hieman uusista asetelmista, kun Mikko päätti ottaa irtioton vanhasta arjestaan ja hypätä kokonaan yrittäjyyden vietäväksi. Näin Hauhon Yhtenäiskoulun oppilaat saavat henkäistä helpotuksesta, kun Mikko ei kokopäiväisesti ole heitä siellä liikuttamassa. Tosin kyllähän siellä on tullut jo muutamaan otteeseen piipahdettua, pikku kullannuppuja virkistämässä. Syksyllä kuuluteltiin koululaisten yleisurheilukisoissa ja järjestettiin jo kolmas Hauho Liikkuu -liikuntatapahtuma. Aivan upeana tsempparina muuten toimi maailmanmestari Amanda Kotaja.

Syksy on ollutkin hyvin monimuotoinen ja monipuolinen. Erilaisia projekteja on tullut ja mennyt ja tekemistä on riittänytkin. Joku vääräleuka onkin tokaissut, että eihän tuossa enää ehtisi koulussa käymäänkään. Olkoon se hyvä merkki siitä, että yrittäjän arjessa työtehtäviä on ollut ja tulee myös olemaan.

No mitä syksyyn on sitten kuulunut. Elokuun pääprojekti oli ehdottomasti ensimmäistä kertaa järjestetyn Valtteri Bottas Duathlon -tapahtuman kilpailujärjestelyiden organisointi ja toteutus. Urakka oli iso ja siitä selvittiin hienosti. Kiitos yhteistyöstä kuuluun Pajulahden porukoille ja tietysti Valtterille taustajoukkoineen. Vielä kun samaan viikonloppuun osui nuorten suunnistajien huipputapahtuma Nuorten Jukola Porvoossa oman seurani OK Trianin isännöimänä, niin tekemistä riitti lähes kellon ympäri. Molemmat tapahtumat onnistuivat hienosti. Erityisesti areenatuotannolliset kokonaisuudet nettitv-lähetyksiä myöden olivat todella hyvät. Niistä voi olla aidosti ylpeä.

 

Syyskuussa hypättiinkin sitten ihan eri projektin kimppuun, kun saimme järjestely-vastuun Hämeenlinnan kaupungin opettajien koulutuspäivän koordinoinnista. Mel-koinen urakka olikin edessä, kun pajalukujärjestys yli 100 pajan tarjonnalla pistettiin kasaan ja yhteistyössä Evention kanssa muokattiin ensimmäistä kertaa ilmoittautu-misjärjestelmä, josta opettajat saivat oman lukujärjestyksensä valintojen mukaan. Hienosti soljuivat yli 500 opettajaa pajasta toiseen ja kokonaisuus sai hyvän vastaanoton.

Näiden isompien projektien lisäksi tietysti vauva- ja perheuinti polskuttaa viikoittain aina sunnuntai- ja maanantai-iltaisin. Uinneissa on mukana tällä hetkellä upea lähes 100 uimarin joukko vanhempineen. Tehotreeni kokivat tälle talvea uudistuksen. Nyt yhteistyössä FysioEeviksen Rauhamäen Eevamarin ja Terveysräätäli Kankaanmäen Päivin kanssa vuoroon vedetään 3 viikon jaksoja omilla teemoillamme. Mukana on hikoillut n 10-15 jumppaajan joukko. enemmänkin Pasaapelin saliin mahtuisi, joten rohkeasti vaan mukaan. Niin ja onhan sitä toki LASB:n taustajoukoissa tullut myös häärittyä. Säbä on parasta paikanpäällä.

Nyt katseet on jo talvessa ja hiihtolajeissa. Marraskuun alussa suihkitaan kisakausi käyntiin Imatran FIS-hiihtojen merkeissä ja marraskuu huipentuu Rukan maailmancup avaukseen. Siellä muuten kuuluttamon tiimin muodostavat Mikon kanssa Pirjo Muranen ja Anssi Koivuranta. Aikamoista setti tarjolla. Kirjoitellaan kevättalvesta sitten joulun aikoihin.

Jotain uuttakin ensi vuodelle on tapahtumatuotannon puolelta tulossa, joten kannattaa olla hereillä mitä ensi vuonna keksitään ja missä kaikessa ollaan mukana. Syksyn sade ropisee ikkunaan ja illat pimenevät. Ei anneta sen masentaa, vaan painetaan ilolla ja uudella energialla eteenpäin.

Tehotreenit alkavat

Tehotreenit starttaavat to 7.9.2017 klo 18.15-19.15 Pasaapelin salissa Lammilla.

Tänä vuonna mukaan pääsee 8e kertamaksulla. Tunnit pidetään kolmen viikon jaksoissa ja 20 eurolla treenaat kokonaisen yhden jakson. Maksut käteisellä ohjaajalle.

Kolme ensimmäistä viikkoa nyrkkeillään Mikon BoxFit-tunneilla. Seuraavat kolme kertaa vuorossa on Eevamarin Bungee ja sen jälkeen kolmesti Päivin Hikitreeni.

Suomen rennoimmasta maailman mukavimmaksi

”Suomen rennoin triathlon”, ”Maailman mukavin triathlontapahtuma”. Näilläkin lausahduksilla osallistujat ovat luonnehtineet Hauhon jokamiestriathlonia. Aika mairittelevia ilmauksia, vaan mikäpä on aurinkoisessa säässä nauttia kirkonkylän maalaistunnelmasta, pyöräillä viljapeltojen halki ja juosta Vanhan Raitin pullantuoksuisilla kujilla yleisön kannustaessa.

Viidentoista vuoden järjestelykokemuksella voi sanoa, että osaava talkooporukka, hyvät yhteistyökumppanit ja iloiset kilpailijat tekevät myös järjestämisestä rentoa ja mukavaa.

Vain kaksi kertaa on kisan aikana satanut, ennen kisaa ehkä useammin. Tänäkin vuonna kilpailukeskusta pystytettiin kaatosateessa ja mutta pari tuntia ennen starttia aurinko pilkahti esiin. Kisan aikana sää oli mitä mainioin!

Viisitoista vuotta sitten Hauhon jokamiestriathlon järjestettiin Hauhon Sisun suunnistajien kunnalle tarjoamana ostopalveluna.  Osallistumismaksua ei ollut ja tavoitteena oli päästä lähinnä itse kokeilemaan triathlonia seurakavereiden kanssa. Heti ensimmäisellä kerralla mukana oli kuutisenkymmentä osallistujaa ja siitä se ajatus sitten lähti…

Viime vuodet osallistujamäärä on pyörinyt reilussa 200:ssa (tänä vuonna ilmoittautuneita oli 256) ja huippuvuosina jouduttiin kisalle määrittelemään osallistujakatto, jotta kaikkien pyörät saadaan mahtumaan vaihtoalueelle. Lähtöjä on porrastettu ja pieniä viilauksia tehty kisareittiin ja toimintoihin, mutta pitkälti mennään kuitenkin samalla kaavalla kuin ensimmäisellä kerralla. Leppoisa, hyvän mielen ja matalan osallistumiskynnyksen tunnelma on pyritty säilyttämään vuodesta toiseen. Osallistujien palautteen perusteella siinä on myös onnistuttu.

”Prkl, ennen tässä kerkisi viinapullon juomaan kisaa seuratessa, nyt kun käy vessassa niin kaikki on jo menneet” tuumasi isäntä Vanhalla Raitilla. Alkuvuosista on siis joko isännän liikkeet hidastuneet tai kilpailijoiden vauhti kasvanut. Tuloksia ei enää lasketa ruutupaperin ja sekuntikellon kanssa, mutta voittajien ajat ovat alusta saakka pyörineet puolen tunnin molemmin puolin. Kärkipään meno on huimaa, mutta terävimmän kärjen takana on nähty milloin kukkakoreja fillareiden kyydissä, milloin lätkäkypäriä pyöräilijöiden päässä – iloista, hauskaa ja rentoa meinikiä jossa suurimpana tavoitteena on itsensä voittaminen.

Hauholaiset ovat iloisia, kun kylällä tapahtuu ja vuosi vuodelta yleisöä saapuu enemmän paikalle varta vasten kisaa seuraamaan. Vanhan Raitin varrelle kokoonnutaan naapureiden kanssa istumaan ja seuraamaan ohitse juoksevaa kilpailijoiden virtaa. Tuoksuipa tänä vuonna juoksureitin varrella pullakin ja kaikui musiikki, eli Vanhan Raitin tunnelma oli kilpailijoiden kaikkien aistien nautittavissa. Kyläläiset ovat innostuneet myös pitämään kahviota kisakeskuksessa. Kaikenlainen markkinahenkisyys ja yhteisöllisyys tapahtuman ympärillä onkin oikein tervetullutta.

”Siinä se apteekin-Marikin juoksee!”

Alunperin hauholaisia liikuttamaan perustettu tapahtuma kasaa nykyää osallistujia ympäri Etelä-Suomen. Hauholaisia oli lähtöviivalla tänä vuonna alle 10. Enemmänkin mahtuisi mukaan niitä ”apteekin-Mareja” ja ”naapurin-Iidoja” joita kyläläiset toivovat näkevänsä reitin varrella ja jotka voisivat kerran kesässä kokeilla triathlonin ihanuutta. Viidentoista vuoden ajan yksi hauholainen on ollut uskollisesti lähtöviivalla; Hauhon Sisun Markku Viinikka on ainoa kilpailija, joka on startannut jokaiseen järjestettyyn kisaan! Nyt on kaikilla hauholaisilla (ja tietysti muillakin!) sopivasti vuosi aikaa opetella uimaan, käydä lenkillä ja ottaa tavoitteeksi osallistuminen 1.8.2018 kisattavaan, kuudenteentoista Hauhon jokamiestriathloniin.

Terhi

Hollolan maastotriathlon takana

116 kisaajaa starttasi eilen VI Hollolan maastotriathlonille. Sää suosi sekä kilpailijoita että järjestäjiä ja saimme nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta kesäillasta. Järjestäjän näkökulmasta katsottuna kaikki sujui hienosti. Hollolan maastotriathlonin reittiä on sanottu Suomen kauneimmaksi triathlonreitiksi ja kun katselee kameraan tarttuneita kisakuvia, voi kyllä yhtyä näihin kilpailijoiden sanoihin. Mikäpä on järjestäessä tällaista hyväntuulista tapahtumaa näissä maisemissa!

116 osallistujaa on mukava määrä arki-illan tapahtumalle. Toki samalla järjestelyvaivalla mukaan mahtuisi tuplasti enemmän innokkaita triathlonisteja. Alkukesän viileät vedet luonnollisesti karkottavat monta kuntoilijaa, kun lämpömittari ei vielä vedessä kohoa niin korkealle että edes lyhyen matkan 300 metriä olisi mukava uida ilman märkäpukua. Milloinkahan meitä suosisi aikainen ja lämmin alkukesä?

Ensi vuoden tapahtuman osalta kaikki on vielä avoinna. Oikea Reitti Oy että Hollolan Urheilijat tekevät jo nyt työtä 16.-17.6.2018 Hollolassa kisattavan Lahti-Hollola Jukolan järjestämiseksi. Suuren tapahtuman järjestelyt vähintäänkin siirtävät Hollolan maastotriathlonin ajankohtaa myöhäisempään kesään. Katsotaan millaisiin lopputuloksiin pääsemme syksyn aikana käytävissä keskusteluissa. Toivottavasti tapaamme ensi kesänä monta triathlonin harrastajaa Jukolan viestissä!

Lopuksi vielä lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, tapahtuman järjestelyissä mukana olleille, osallistujille ja yleisölle. Tehtiin jälleen kerran yhdessä mukava triathlonilta!

Terhi

Luontoon.fi

Äänet, tuoksut, hiljaisuus, kohtaamiset, muodot, tunnelmat, maut, kaikki luonnon monimuotoisuuden ihanuudet ovat koettavissa monella tapaa. Rauhalliset kävely- tai juoksulenkit pienillä poluilla kauniissa maisemassa, maastopyöräily poluilla ja hiekkateillä, suunnistus rastilta rastille , vaeltaminen jylhissä maisemissa, soutelu kotoisalla mökkijärvellä, melonta mutkittelevalla joella tai purjehtiminen aavalla merellä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Niin paljon löytyy mainioita tapoja tutustua monimuotoiseen luontoomme.
Itse hurahdin kertaheitolla ystäväni ansiosta uuteen lajiin. Swimrun tai kuten kotoisasti voitaisiin todeta –  uintijuoksu tuo luonnon suoraan syliin. Kun molskauttaa uuteen lampeen, ui hetken ja pysähtyy sitten vedestä käsin ihailemaan maisemia ja auringonvaloa puiden takaa, ei voi kuin huokaista, miten kaunis kesäinen luonto on. Juoksennellessa pieniä rantapolkuja kohti uutta uintiosuutta, saattaa matkalla kohdata vaikka jänöjussin tai jopa majavan niin kuin meille viime viikolla kävi.
Kiire unohtuu, sillä veteen mennään rauhallisesti ja turvallisesti rantaa tunnustellen. Samoin tehdään vedestä uuteen rantaan noustessa. Swimrun-reissuun on hyvä lähteä kaverin kanssa, sillä vesillä ja maastossa liikkuessa ei voi koskaan tietää mitä sattuu ja silloin on hyvä olla apua lähellä. On myös hyvä tehdä etukäteen suunnitelma, miten aikoo edetä. Kuinka paljon jaksaa ja haluaa juosta sekä uida.
Enpä olisi uskonut, että Evon luonto avautuu minulle näin uudella tapaa, kun juostiin järveltä toiselle ja välillä virkistäydyttiin uimalla.  Suomi on täydellinen paikka tällaiselle lajille. Pieniä saaria on siellä täällä. Niemenkärjet ja lahdenpoukamat ovat osa kansallista järvimaisemaamme. Pienellä vilkaisulla Ydin-Hämeen alueen karttoihin, löytyy monta mainiota reittiä, jotka kiertämällä tulee koettua lähialueen luonto aivan uudesta näkövinkkelistä.

Molskis ja loiskis!
Mikko

Unelmista totta

Kun Iivo Niskanen nousee maailmanmestarina korkeimmalle korokkeelle kymmentuhatpäisen yleisön heiluttaen Suomen lippuja ja huutaen hänen nimeään Lahden torilla, kokee hän sen mistä hän on unelmoinut. Pikkupojan haave, unelma on täyttynyt. Hän on maailman paras. Hän kulkee idolinsa jalanjäljissä, samalla näyttäen polkua tulevaisuuden sankareille. Antaen unelman jollekin pikkupojalle tai -tytölle.

Kun seison siinä viiden metrin päässä mestarista ja seuraan, kuinka hän elehtii, nauttii ja kokee unelmansa täyttyvän, olen etuoikeutettu. Lahden torin täyttänyt yleisö ja Iivo itse, elävät mukana jokaisessa sanassa, jotka saan kuuluttajana tuossa mahtavassa tilaisuudessa sanoa: – Winner, the FIS gold medalist and the world champion, representing Finland. Voittaja, kultamitalisti ja maailmanmestari… Elän samalla myös itse omaa unelmaani. Hetkeä, joka tätä kirjoittaessakin nostaa ihokarvat pystyyn ja kylmät väreet kulkevat selkärannassa. Kuinka hienolta se tuntuu, kun saan läheltä seurata urheilijan ilon hetken, joka piirtyy hänen muistinsa syövereihin ikuisiksi ajoiksi ja jolla on myös merkitystä laajemminkin. Miten torin täyttänyt yleisö hullaantuu ja kokee tuon hetken omakseen. Kuinka hetki yhdistää niin kaikki urheilijan ympärillä olleet ihmiset yhä tiiviimmäksi joukoksi mutta samalla myös yhdistää meitä kaikkia suomalaisia. Hetki, jolloin niin moni asia kokee täyttymyksensä. Työ, odotus, taistelu, usko ehkä jopa rakkaus. Olo on kuin olisi kolmannessa ulottuvuudessa.

Iivo todisti monelle, että unelmista voi tehdä totta, kun todella haluaa ja määrätietoisesti pyrkii tavoitteeseensa. Iivon unelma oli voittaa maailmanmestaruus kotikisoissa ja hän myös teki sen. Matkalla on ollut vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, mutta ne ovat opettaneen ja vahvistaneet. Näin on kaikkien unelmien ja haaveiden kohdalla. Ja sitten kun tuo unelma realisoituu, käy toteen ja täyttyy, se hetki on ainutlaatuinen.

Olo on etuoikeutettu, nöyrä ja kiitollinen. Kiitos Iivo!

Mikko

Kesän triathlontapahtumien ilmoittautuminen avattu

Lähde mukaan haastamaan itseäsi ja kavereitasi kesän rennoimpiin triathlontapahtumiin.
Ilmoittautuminen VI Hollolan maastotriathloniin ja viidettätoista kertaa järjestettävään Hauhon jokamiestriathloniin on avattu osoitteessa http://ilmoittaudu.oikeareitti.net 

Hollolassa kisataan juhannuksen jälkeen keskiviikkoiltana 28.6.2017 Matkat ovat vanhat tutut. Tarjolla on niin haastavaa pitkää matkaa kuin lyhyempää ihan jokaiselle sopivaa matkavaihtoehtoa. Uutuutena sarjatarjonnasta löytyy nyt lyhyellä matkalla kuntosarjat miehille ja naisille.
Hollolan maastotriahlonin reitti upeine polkuineen ja noipeine urineen tarjoaa haastetta yhtä lailla kokeneille triathlonisteille kuin myös ensikertalaisille.

Hauholla kisataan perinteisesti elokuun alussa, aina juuri ennen koulujen alkua. Tänä vuonna kisapäiväksi valikoitui keskiviikkoilta 2.8.2017. Tuttuun tapaan Hauhon kirkonkylä täyttyy tuolloin tennelmasta ja liikunnan riemusta. Pidä varasi jos haluat mahtua mukaan. Viimeisen 2 vuoden aikana tapahtuma on myyty loppuun ennen ilmoittutumisen päättymistä. Suomen rennoin triathlon kutsuu sinut mukaan!

Ilmoittudu jo nyt ja tule mukaan rentoihin jokamiehen ja -naisen triahtlontapahtumiin. Näissä pärjäät vaikka jopolla!