Säpinää kalenterissa

Ilmeisesti yrittäjän arki on ollut kiireistä suhinaa, koska kotisivujen blogia ei ole kovinkaan paljon tullut kirjoiteltua. Hyvähän se on, että säpinää riittää.

Jos ensin kurkataan menneisyyteen. Takana on siis ensimmäinen vuosi päätoimisena yrittäjänä.

Haikein mutta kiitollisin mielin jätin avaimet opettajanpöydälle ja aloitin syksyllä ihan oikeana yrittäjänä. Vuosi 2018 olikin täynnä paljon puuhaa ja uusia tuulia. Perinteiset kuulutuskeikat saivat rinnalleen tuottajatehtävät suunnistuksen Viestiliigan merkeissä ja tapahtumatuotannon puolella lanseerattiin Evo Trail Weekend. Paljon tehtiin ja paljon opittiin. Päällimmäisenä vuodesta jäi kyllä mieleen perinteisen Hauhon Jokamiestriathlonin upea osallistujaennätys ja se fiilis kisapaikalta. Vuoteen mahtui paljon upeita hetkiä, mutta toisinaan myös pettymyksiä – siis elämää.

Aina silloin tällöin joku kyselee, olenko kaivannut takaisin opettajan hommiin. En ole, vaikka välillä toki yrittäjyydenkin haasteet ovat stressanneet. Edessä on upeita haasteita ja mahdollisuuksia ja on hienoa huomata, että oma tapa tehdä näitä hommia on saanut kiitosta myös muiden taholta. Kiitos siitä.

Kun katsoo nyt käynnissä olevaan vuoteen 2019 on ohjelmassa paljon tuttua mutta myös jonkin verran uutta. Tapahtumakuulutukset useissa eri huipputapahtumissa kutsuvat. Takana ovat jo Nuorten MM-hiihdot ja Salpauselän kisat ja edessä suunnistuksen maailman cup, Jukolan viesti, rastiviikkoja ja ISTV-tuotantoja. Niin ja tulihan se maailmanvalloituskin jo aloitettua Ruottinmaalta IPC-kisojen myötä. Tiedä mitä sillä saralla onkaan edessä.

Eikä unohdeta Lammin uimahallin pikku polskijoita. Arjen harmaus ja stressi unohtuvat aina uimahallilla, se on varmaa.

Mies on taas parsittu kasaan viimevuotisen Jukolan kuperkeikan jälkeen ja olkapää kuntoutuu hyvää vauhtia. Kaikkea sitä voikin matkanvarrella sattua…

Pidetään hyvät rytmit päälla ja muistetaan huolehtia omasta hyvinvoinnista ja liikkua riittävästi.

Tsempit kaikille arkeen!

-Mikko