Talvikaudella tapahtuu

Vaikka uutisointi toiminnastamme on ollut viimeaikoina aika hiljaista näin kotisivujen puolella, emme ole levänneet laakereillamme. :)

Vauva- ja perheuinnit pyörivät täydellä vauhdilla. Syksyn aikana onkin nähty upeaa kehitystä aivan pienimpien kuin uimataidon jo hallitsevienkin uimareiden osalta. Hymy on ollut herkässä, kun läiskyttämisen riemu tai oikean uimatekniikan taito on löytynyt.

Tehotreenaajat ovat hikoilleet keskiviikkoisin Pasaapelilla monipuolisten treenien merkeissä.  Syyskausi on kääntymässä ehtoo puolelle. Kinkun syönnin jälkeen päästään taas tammikuussa vauhtiin. Kevätkaudelle voikin ilmoittautua mukaan, sillä tilaa ryhmissä on.

Tapahtumakuulutusten puolella olemme ottaneet askeleen eteenpäin kohti suuria tapahtumia. Hiihtolajien maailmancupavaus Rukalla on ensimmäinen iso haaste, jonka kimppuun iskeydytään täydellä innolla. Nyt tulevat tutuksi niin mäki, yhdistetty kuin hiihtokin. Hiihtoon otettiin ensi kosketus kauden avanneessa Suomen Cupissa Vuokatissa. Talven ohjelmassa ovat myös IPC-päivät Vuokatissa, nuorten SM-hiihdot Imatralla ja hisu SM-kisat Padasjoella.

Aktiivista talven odotusta kaikille!

Vauva- ja perheuinnit sekä tehotreenit alkavat

Syyskausi toiminnassa alkaa vähitellen.
Vauva- ja perheuinnit sekä vesiralli alkavat su 17.8. ja 18.8. Ryhmiä on 3kk-10v lapsille., Vapaat paikat löydät Uintitoiminta-välilehden alta.

Tehotreenikausi alkaa ke 3.9. Luvassa on monipuolista lihaskuntoliikuntaa, joka sopii sekä miehille että naisille. Sekä klo 18-19 että klo 19-20 ryhmissä on vielä vapaita paikkoja. Lisätiedot treeneistä voit tarkistaa Liikuntapalvelut-valikosta.

Tervetuloa mukaan!

Vuosi 2014 käynnistyy

Raketit on ammuttu sekä nakit ja perunasalattit syöty. On aika aloittaa liikunnallinen vuosi 2014.

Tehotreenit pyörähtävät liikkeelle Päivin johdolla keskiviikkona 8.1. Muutamalle tulokkaalle on vielä tilaa ryhmissä. Tarjolla on syksyn tapaan monipuolinen ja tehokas tehotreenikausi.

Uinnit molskautetaan käyntiin sunnuntaina 12.1. ja maanantaina 13.1. Innokas uimarijoukko pääsee tuolloin nauttimaan lämpimistä vesistä ja tutuista vesileikeistä. Vesipeuhuloista ja vesiralleista löytyy muutama vapaa paikka uusille tulokkaille. Ilmoittautukaa rohkeasti mukaan.

Liikunnallista Uutta Vuotta!

Tonttutreenit

Kinkut karistava ja suklaat sulattava Tonttutreenimaraton
Pasaapelin salissa la 28.12. klo 10-14
Ohjaajina Terhi Sillanpää-Reitti, Mikko Reitti ja Päivi Veikkola.

klo 10 kahvakuula
klo 11 Hiit-intervallitreeni
klo 12 Päivin special
klo 13 Venyttely + rentoutus

Tunnit ovat n. 45-50min mittaisia.

Osallistumismaksu 5e/tunti tai 15e/koko päivä. Voit ilmoittautua ennakkoon terhi@oikeareitti.net tai paikanpäällä ennen tunnin alkua. Mukaan mahtuu n. 30 osallistujaa/tunti.

Maksuvälineenä käyvät kolikoiden ja seteleiden lisäksi Smartumin liikunta- ja kulttuurisetelit, Tyky-kuntosetelit ja Virikesetelit.

Tasotesti 31.10.

Syksyn tasotesti järjestetään torstaina 31.10. klo 17.30 Lahdessa.
Kokoontuminen Pikku-Vesijärvellä urkujen luona.
Testi tehdään juoksemalla 1km:n vetoja 4-6 kpl.
Palauteen (mitatut maitohapot ja sykekäyrät harjoituksesta sekä määritetyt harjoitusalueet) osallistujat saavat sähköpostin välityksellä.

Hinta: 30e/testattava omalla sykemittarilla (testattava purkaa itse tiedoston ja toimittaa sykekäyrän), 40 e/testattava järjestäjiltä tulevalla sykemittarilla.

Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset ke 23.10. mennessä eevamari.rauhamaki@gmail.com.
Testi järjestetään mikäli osallistuja on vähintään 10.

Testi on avoin kaikille kiinnostuneille.

Syksyn toiminta käynnistyy

Vauva- ja perheuinnit alkavat elokuussa seuraavasti:
maanantain ryhmät 19.8.
sunnuntain ryhmät 25.8.

Uinti-info uusille uimareille järjestetään Lammin uimahallissa maanantaina 12.8. klo 18.

Tehotreenien ensimmäinen kerta on keskiviikkona 4.9. Pasaapelin salissa klo 18-20. Ohjelmassa silloin kuntotestit ja kehonkoostumusmittaus. Kuntotestit tehdään kolmessa ryhmässä. Ryhmät aloittavat kehonkoostumusmittauksilla klo 17.30, 18.15 ja 19. Ilmoita sähköpostitse terhi@oikeareitti.net mihin ryhmään olet ensimmäisellä kerralla tulossa, kuhunkin ryhmään mahtuu n. 20.

Seuraavilla kerroilla tunnit järjestetään normaalisti klo 18-19 ja 19-20.
Klo 19 ryhmässä on vielä muutama vapaa paikka.

Hollolan maastotriathlon

Järjestyksessään toinen Hollolan maastotriathlon järjestetään huomenna Hollolan Vähä-Tiilijärvellä ja sen läheisyydessä.

Tapahtumaan on ilmoittautunut 141 osallistujaa. Määrä on kaksinkertainen verrattuna ensimmäiseen tapahtumaan, joka järjestettiin kaksi vuotta sitten.

Triathlonin matkat sopivat hyvin aloitteleville triathlonisteille vaikkapa elämän ensimmäiseksi triathloniksi, mutta tarjoavat kuitenkin myös kokeneemmille osallistujille vauhdikkaan kilpailun.

Uudistuksena kahden vuoden takaiseen kokeiluun ovat vaihtoehtoiset kilpailumatkat sekä laajennettu kilpailukeskus, jonne tuplaantuneen kilpailijamäärän vaihtoalue saadaan rakennettua.

Pitkän matkan startti tapahtuu su 30.6. klo 11. Yleisö on tervetullut seuraamaan kilpailua.

Lisätiedot tapahtumasta: www.oikeareitti.net/maastotriathlon

Ilmoittaudu Tehotreeneihin!

Ilmoittautuminen ensi talven Tehotreeneihin on alkanut. Treenit järjestetään kahden edellistalven tapaan Lammilla Pasaapelin salissa keskiviikkoisin klo 18-19 ja 19-20.
Kumpaankin ryhmään mahtuu mukaan 30 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lue lisää Tehotreenit 2013-2014 -sivulta ja ilmoittaudu.