Perinne-Finlandian seuranta

Perinne-Finlandian etenemistä seurataan tällä sivulla sekä tapahtuman omalla Facebook-sivulla 22.-23.2.2013

 22.2. klo 19.45: 

Alkumatkasta oli seurannassa pieniä ongelmia, mutta nyt pitäisi yllä olevan linkin takaa näkyä lähes reaaliajassa hiihtäjien eteneminen. Lähtä Katumajärveltä tapahtui klo 18 leppoisissa tunnelmissa. Ensimmäinen mies joutui kuitenkin keskeyttämään jo pian järven ylityksen jälkeen sideongelmien vuoksi. Harmillista, mutta muut miehet jatkavat hyvää tahtia kohti Lammin huoltoa, jonne on määrä saapua noin klo 23.

  22.2. klo 23.00:

Joukkue kärsii miesvajeesta yksi kerrallaan. Ensimmäinen keskeytys tapahtui jo alkumatkasta, ja seuraavat kaksi miestä jättivät leikin 23km:n kohdalla sideongelmien ja pienen vauhdista putoamisen vuoksi. Muille näytttää pienistä, parin kilometrin, pummeista huolimatta matka etenevän hyvin ja miehiä odotellaan Lammille huoltoon lähellä puolta yötä.

Ladun varrella asukkaat odottelevat jo innokkaina yön tähtien saapumista. Kannustuksen puutteeseen retki ei siis ainakaan kaadu. Huollossa on kahvi kuumana ja mikrot rivissä valmiina pikaista ruokataukoa varten.

 23.2. 00:40

Huolto takana. Kuivaa vaatetta ylle, ruokaa rinnan alle ja taas suksille. Puoli matka on ohitettu ja loppukiri alkaa! Kaksi hiihtäjää suunnitteli jo etukäteen hiihtävänsä vain Lammille saakka, näiden lisäksi yksi putosi valitettavasti jälleen kyydistä. Väki vähenee, mutta jatkava väki vaikutti oikein hyvävoimaiselta. Aikataulusta oltiin jäljessä noin 35 minuuttia, mutta hiihtäjät olivat luottavaisia ja laskivat että ennen varsinaisen Finlandian starttia ehtivät tällä menolla hyvin Lahteen. Siellä tavataan aamulla!

 23.2. 06:45

Aamu sarastaa, hiiihtäjät lähestyvät Hälvälän lentokenttää. Yön hitaimmat umpihankitunnit ovat jo vaihtuneet aamuksi ja matkan vaiheet näkyvät hienosti Endomondossa. Uskilan vaiheilla oli tehty pientä sakkolenkkiä, jonka takia aikataulu viivästyi entisestään 10-15 minuuttia. Raskaiden umpihankiosuuksien jäljiltä väsymys alkaa vähitellen painaa hiihtäjiä.
– Tiukkaa tekee enää ehtiä puoli yhdeksäksi perille, mutta tavoite on edelleen ehtiä perille ennen Finlandian lähtöä, juomatauolta tavoitettu Mikko kertoi. 

 23.2. 09:20

Kymmenen hiihtäjää sujutteli vähän aikaa sitten Karpalonmäen kautta stadionille hymyssä suin. Aivan aikataulussa ei pysytty, mutta joukkue oli tyytyväinen 14 tunnin urakkaansa. 

perinnefinlandikot

Kuvia lähdöstä, huoltotauolta Lammilta ja maalista Lahdesta 

Seuranta Endomondossa

Kalenterista 22.-23.2. harjoituksia klikkaamalla pystyt seuraamaan koko tapahtuman reitin kartalta. Kartan alapuolelta löytyy myös muuta statistiikkaa hiihdon etenemisestä.

Lisää kuvia, juttua ja mielenkiintoista tietoa reissusta myös Antti Luukkasen blogissa.

Tapahtumasta uutisoi parillakin lehtijutulla ainakin Etelä-Suomen Sanomat ja Keski-Häme. Lisäksi Radio Häme teki juttua tapahtumasta ennakkoon sekä suorana tunti ennen starttia.

Ylen sivuilta löytyy aiheeseen liittyen mm. jutut:
Perinne-Finlandia suksitaan yöllä umpihangessa hikilaudoilla
Puusuksessa terva kuluu, suksi ei

 


Tapahtuman taustaa:  

Perinne-Finlandia on Finlandia-hiihdon perinteitä kunnioittava hiihtoretki vuoden 1974 Finlandia-hiihdon reittiä pitkin Hämeenlinnasta Lahteen. Lähtö tapahtuu perjantai-iltana 22.2. klo 18. Lahteen hiihtäjät saapuvat lauantaina 23.2. hieman ennen Finlandia-hiihdon lähtöä.

Matkaa hiihtäjille kertyy noin 75 km. Eteneminen tapahtuu metsäsuksin umpihangessa ja latu-urilla, mikäli niitä reitille sattuu. Pääosan huoltomateriaalista hiihtäjät kantavat mukanaan, puolilta öin pidetään pidempi huoltotauko Lammilla.

AIKATAULU:

Kokoontuminen klo 17, Idänpään Neste
Startti klo 18.00
Tauko Lammilla klo 23-24
Kaunkorpi n. 03
Hollolan lentokentän maisemat n. 06
Tapanila hieman ennen kasia.
Maali 8.25.
Retki järjestetään yhteistyössä Finlandia-hiihdon kanssa.

Tiedustelut ja yhteydenotot:
044-5805455, mikko(at)oikeareitti.net