Ennätysmäärä osallistujia Hauhon jokamiestriathloniin

Hauhon jokamiestriathlon järjestetään tänä vuonna jo kuudettatoista kertaa. Lämpimät uintivedet ovat keränneet mukaan ennätysmäärän triathlonisteja. Sunnuntai-iltaan mennessä mukaan ilmoittautui 270 osallistujaa!

Pari vuotta sitten tehtiin kilpailukeskuksen järjestelyihin pieniä muutoksia ja saatiin näin nostettua osallistujakattoa 250:sta 270:een. Ihan heti ei arvattu, että pari vuotta myöhemmin sekin katto täyttyy. Hauhotalon piha-alueena toimiva vaihtoalue sekä lähtöpaikan ranta eivät vedä tämän enempää väkeä kerralla, joten jälki-ilmoittautumisia voidaan ottaa enää vain peruutuspaikoille.

Ensi vuonna mukaan mielivien kannattaakin siis ilmoittautua hyvissä ajoin, enää ei voi luvata että kaikki mahtuisivat mukaan vaikka katto täyttyikin nyt vasta aivan ilmoittautumisen viimeisellä minuutilla.

Luvassa on taas mukaansatempaava ja vauhdikas kuntoliikuntatapahtuma, jota on kutsuttu Suomen rennoimmaksi triathloniksi. Arkistoja kaivellessa löytyi tuloslistoilta kovia nimiä. Vuonna 2006 naisten yleisen sarjan nopein oli Kaisa Lehtonen (nyk. Sali) ajalla 29.53 ja hämeenlinnalaislähtöinen triathlonisti Tatu Kasurinen oli samoihin aikoihin jokamiestriathlonin vuosittaisia vakiokävijöitä ja kärkipään menijöitä miesten yleisessä sarjassa. 2010-luvulla miesten sarjan kärkipaikoille ovat kisanneet mm. Olli Miettinen, Erwin Borremans ja Markus Välimäki. Ennätysaikaa pitää hallussaan kuitenkin Mikko Vastaranta (v. 2008, 27.53). Kilpailureitin viilausten ja kisakeskusjärjestelyjen vuoksi ajat eivät ole aivan vertailukelpoisia eikä puolen tunnin alituksia olekaan enää viime vuosina nähty. Alkuaikoina ajat otettiin sekuntikellolla ja kirjattiin ruutupaperiin, joten kehitystä on tapahtunut siinäkin.

Vuosittain paikalla on ollut yhä runsaslukuisempi joukko myös yleisöä. Lähdöt tapahtuvat 1-2 minuutin porrastuksilla klo 18.30 alkaen. 200 metrin uintiosuutta voi tulla seuraamaan Hauhon kirkon kupeeseen venelaiturille ja sen rantaan. Lähtöranta varataan vain kilpailijoille. Uintiosuuden jälkeen kisaajat juoksevat Hauhotalon piha-alueella sijaitsevalle vaihtoalueelle ja pyöräilyosuus poljetaan Hauhontietä Eteläisten suuntaan 5 kilometriä ja siitä takaisin.

Sekä autoilijoita että pyöräilijöitä kehoitetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta Hauhontiellä ajettaessa. Maltti on valttia liikenteen seassa ajettaessa, vaikka pyöräilyosuudella on onneksi hyvä näkyväisyys. Kääntöpaikka sijaitsee Hauhontien ja Kirkkovainiontien risteyksen tuntumassa ja siinä kohdassa liikennettä joudutaan hetkittäin pysäyttämään. Kääntöpaikalla kannattaa myös pyöräilijöiden olla erityisen varovaisia.

Triathlon päättyy kolmen kilometrin juoksuosuuteen idyllisissä Hauhon Vanhan Raitin ja urheilukentän maisemissa. Juoksuosuuden ylämäissä kilpailijat pääsevät testaamaan viimeiset voimansa ja lopulta laskettelemaan alamäkeä Hauhotalolle. Toivottavasti siinä maalia kohden rullaillessa ehtii myös hieman lepuuttamaan silmiä historiallisissa maisemissa. Hauhon Vanha raitti on nimittäin yksi parhaiten Suomessa säilyneistä kirkonkyläkokonaisuuksista. Raitilla on reilut sata taloa, joista parissakymmenessä asuu edelleen vakituisia asukkaita.

Keskiviikkona nautitaan jälleen Suomen rennoimman triathlonin tunnelmasta, tervetuloa mukaan!
Kisafiilikset voi jakaa somessa #hauhonjokamiestriathlon

– Terhi