Talvikaudella tapahtuu

Vaikka uutisointi toiminnastamme on ollut viimeaikoina aika hiljaista näin kotisivujen puolella, emme ole levänneet laakereillamme. :)

Vauva- ja perheuinnit pyörivät täydellä vauhdilla. Syksyn aikana onkin nähty upeaa kehitystä aivan pienimpien kuin uimataidon jo hallitsevienkin uimareiden osalta. Hymy on ollut herkässä, kun läiskyttämisen riemu tai oikean uimatekniikan taito on löytynyt.

Tehotreenaajat ovat hikoilleet keskiviikkoisin Pasaapelilla monipuolisten treenien merkeissä.  Syyskausi on kääntymässä ehtoo puolelle. Kinkun syönnin jälkeen päästään taas tammikuussa vauhtiin. Kevätkaudelle voikin ilmoittautua mukaan, sillä tilaa ryhmissä on.

Tapahtumakuulutusten puolella olemme ottaneet askeleen eteenpäin kohti suuria tapahtumia. Hiihtolajien maailmancupavaus Rukalla on ensimmäinen iso haaste, jonka kimppuun iskeydytään täydellä innolla. Nyt tulevat tutuksi niin mäki, yhdistetty kuin hiihtokin. Hiihtoon otettiin ensi kosketus kauden avanneessa Suomen Cupissa Vuokatissa. Talven ohjelmassa ovat myös IPC-päivät Vuokatissa, nuorten SM-hiihdot Imatralla ja hisu SM-kisat Padasjoella.

Aktiivista talven odotusta kaikille!

Tykkää ja jaa: